lauantai 21. kesäkuuta 2014

hei vaan mr murphy

Blogissa on ollut hiljaista, mutta elämässä ei. Ensin taidettiin varastaa keittiön ikkunan alta tyttären pyörä. Rikosilmoitus sujui helposti netissä ja maanantaina vakuutusyhtiöön. Keskiviikkona oli jo korvaus tilillä. korvaus tuli kotivakuutuksesta. Ensi viikolla siis pyöräkaupoille.
Keskiviikkona lähdimme mökkeilemään. Aurinkoa , tuulta ja rankkasadetta vuorotellen.grilliä kokosimme sormet kohmeessa. Torstaina tyttö lensi selälleen kallionyppylältä. Pudotusta vain 50 cm, mutta kun alas tulee betonilaatalle, niin hetken jo mietittiin röntgeniin lähtöä.nyt jo tilanne ok. Kyykkyyn ei vielä eilen päässyt.
 Eilen heräsin hetkeksi torkahdettuani siihen, että kämppä on täynnä savua.mökkinaapuri se oli pistänyt kokon palamaan. En tiedä millä yhdistelmällä märkä kokko oli saatu sytytettyä, mutta savunmuodostus oli valtava ja suoraan mökkiämme kohti. Lapset jo nukkuivat. Kävimme sanomassa että kokko ei tällä tuulella ole hyvä idis koska mökkimme on täynnä savua ja siellä on mahdoton olla. Naapuri pyysi anteeksi "kun tuo tuulen suunta on niin vaikea...". Samaan aikaa lapset vetivät lisää märkää kaislaa kokkoon lisää.Hetken pähkäilimme mitä tehdään, mutta kun oma pää alkoi olla pyörällä ja huolehdimme lasten terveydestä, meidän oli pakko alkaa kasata kamoja kokoon keskellä yötä. Herätimme lapset ja auton nokka kotia kohti. Yllättävän paljon oli tiellä liikkujia 00.30 porukkaa liikkeellä.
Kyllä saivat juhannusaattomme niin pilattua ettei paremmin voi.
Lähteä nyt ajamaan mökiltä kotiin juhannusaattoiltana!!! Minulla on joka kolmas vuosi kesäkuussa loma ja nyt oli se kerta kun juhannuksen olisi voinut viettää juhannuksena.  Muuten olen yleensä juhannuksen töissä.
 Kokkoa sai polttaa, koska ei ollut varoituksia voimassa, mutta "jos siitä ei ole naapureille haittaa" ei toteutunut. Kokko paloi vielä ,kun saaresta poistuimme. Eivät siis sitä sammuttaneet.
 Tällä kelillä ei voinut laittaa läpivetoakaan ,koska a) kokko paloi edelleen savuten ja b) olimme juuri lämmittäneet mökin niin että tarjennutaan aamuun asti. Omat keuhkot kun ei myöskään ihan primaa ole niin henkeen tuo otti. Pientä pahoinvointiakin oli ilmassa. Oli siis hyvä lähteä savusta. En tiedä olisiko sieltä aamulla vielä herännyt.
Kotona olimme noin yhdeltä yöllä.

niin... sitten vielä siinä mennessämme ulos sanomaan savusta, ovi menikiinni...lukkoon. minulla yöpaita päällä. Kotimatkalla meinaan auton mittari näytti +4astetta...  me siis ulkona lukkojen takana ja lapset savussa sisällä. Ei naurattanut. Naputuksiin eivät heränneet.onneksi mies sitten muisti varasuunnitelman ja sisälle päästiin.

kotiin pääsimme ja kertaakaan ei juhannusyönä puhallutettu. Nollat olisi tullut molemmilta.


Anteeksi kirjoitusvirheet. Liian iso sormi tabletilla kirjoittamiseen...

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Terassi-iloa

Vihdoin meillä on suurempi pöytä takapihalla ja voimme syödä isommallakin porukalla ulkona.



Tänään vietimme pojan konfirmaatiopäivää. Kuvat on taas hieman tylsiä,koska en läheisten kuvia tänne laita.

 
Tuhannet kiitokset muistaneille.
Kakku ei ole minun käsialaa vaan läheisen leipomon taidonnäyte.




sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kiirettä pitää

 
Yllä pojan huoneen työpöydän taustaseinän tuunaus.
Kuvittele seinä ennen valkoisena,jossa sinitarralla kiinni kaikenlaisia aarteita.
Maalasin valkoisella ja kiinnitin karhutarralla nuo ilmoitustaulut seinälle.
 
Sitten kun aika tuli pitkäksi---tein mustikkapiirakan.

 
Ruusut täydessä kukassa.
Olin itse asiassa huolissani että kukkiiko mikään vielä pojan konfirmaatiopäivänä,mutta nyt tuntuu että kaikki on jo kukkinut viikon päästä....


 
Valkoinen suti heilui välioviin.
Vasemmalla vanha valkoinen ja oikealla uusi.
Seuraavaksi projekti leviää seiniin....

 
Unikko alkaa kukkia.







 
Naapurin alppiruusu parhaimmillaan.





perjantai 6. kesäkuuta 2014

Paljon kuvia. Vähän tekstiä.

 
Kyllä on kesälomalaista hellitelty. Juhannusruusu kukkii jo lähes täydellä teholla.

 Vuorimäntykin yrittää vieressä kukkia...ja tuottaa hirvittävän määrän roskaa...

Syreenin tuoksu on huumaava.
 
Nurmikolla kasvaa hauskaa pientä kukkaa villinä.

 
Mattopyykilläkin tuli käytyä...





 
Ja naapuri tutustutti minut yhteen lähipuutarhaan ja sieltä tuli mukaan terveellistä ruokaa kassin täydeltä.



 
Tänään tein pientä pintaremonttia pojan huoneessa. Taustaseinä sai uuden maalikerroksen ja nuo ilmoitustaulut tulevat seinälle. Ei tarvitse enää kiinnitellä sinitarralla juttuja seinälle.


 
Tämä vaahtomuovisuti oli uskomattoman siisti verraten pensseliin.
Maalasin sitten ohimennen pojan huoneen ovenkin,mutta se ero ei näy valokuvissa niin hyvin kuin luonnossa.


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Loma, Loma, Loma!

Lauantaina oli koulun päättäjäiset. Blogiin tulee kuva vain ruusuista.



 
Piti tulla mansikkainen ...joku... Mutta koska pohja meni pilalle,teimme sitten tuollaiset sekajutut.

 
Ihana karvainen nuppu.

 
Ilahdutimme taas naapureita omalla tilataideteoksella. Terassin huollon ajaksi piti siirtää kaikki pois terassilta.

 
Kävimme tytön kanssa piknikillä hiekkakuopilla.





 
Näiden ohi jännitti mennä,koska yksi sähisi meille varoitukseksi. Piti valita. mennä ohi(vettä molemmin puolin polkua) tai kiertää pari kilometriä.



 
Sitten saimme terassikalusteet takaisin terassille.


 
ja pari kukkakuvaa taas....